Rautasulfaatti

Jauhemuotoinen rautasulfaatti veteen sekoitettuna tuo puupinnoille luonnollisen ja harmaan värin kerta sivelyllä, mutta sillä on muitakin käyttötarkoituksia. Rautasulfaattia (rautavithrilliä) käytetään lahon- ja homeenestoaineena punamultamaalissa. Rautasulfaatti tappaa bakteerit ja homeitiöt ja sitä käytetään myös puun kyllästämiseen.

Rautasulfaattti antaa kauniin harmaantuneen pinnan ulkona olevalle käsittelemättömälle puulle. Harmaus vaihtelee hopeanharmaasta ruskean-/vihreänharmaaseen.

 

1kg ja 4kg.

Kuvaus

Puu harmaantuu ja nukkaantuu itsestään vuosien saatossa uv-säteilyn ja ilmastorasitusten johdosta. Harmaantuminen vaikuttaa lähinnä puun pintaan, eikä se ole itsessään merkki lahoamisesta tai puun vaurioitumisesta.

Tuoreen, käsittelemättömän puun väri voidaan joskus kokea esteettisenä haittana esimerkiksi puupaikkauksissa. Myös puupinnan kirjavuus, kun harmaantuminen on vasta alulla, voidaan kokea häiritseväksi.

Luonnollista harmaantumista voi jouduttaa rautavihtrilli- eli rautasulfaattikäsittelyllä. Käsittelyllä saatava väri muodostuu viikkojen kuluessa yhteisvaikutuksessa säärasitusten kanssa. Esimerkiksi räystäiden alla tai suojaisilla seinäpinnoilla harmaantuminen on vähäisempää ja hitaampaa.

Rautasulfaatilla ei itsessään ole mitään väriä, vaan se on väritön liuos. Se ei muuta sävyä hetkessä, vaan muutokseen menee viikkoja. Harmaantuminen tapahtuu kuitenkin luonnollista harmaantumista nopeammin.

Rautasulfaattikäsittely ei anna puulle minkäänlaista suojaa, se muodosta kalvoa, eikä myöskään kyllästä pintaa mitenkään.

Liian voimakas rautasulfaattiliuos antaa tummanharmaan, lähes vihertävän sävyn, liian vähäinen määrä taas ei jouduta harmaantumista juuri lainkaan. Rautasulfaattikäsittely vaikuttaa eri puulajieihin ja -laatuihin eri tavoin. Jotkut harmaantuvat voimakkaammin, ja toiset hyvin vähän.

Rautasulfaattikäsittelyllä muodostuvan harmaantumisen lopputulos on siis yleensä melkeinpä arpapeliä.

Huomioitavia seikkoja:

  • Rautasulfaatti ei ole väriaine, vaan se jouduttaa puun luonnollista harmaantumista.
  • Rautasulfaattilla käsitellyllä pinnalla harmaantuminen tapahtuu luonnollista harmaantumista nopeammin. Harmaantumiseen menee kuitenkin viikkoja.
  • Rautasulfaattikäsittelyä voidaan käyttää vain ulkona olevien puupintojen käsittelyyn.
  • Rautasulfaattikäsittelyä ei voi tehdä aiemmin maalatulle, öljytylle, kyllästetylle tai painekyllästetylle puupinnalle. Rautasulfaattikäsittely voidaan tehdä vain käsittelemättömälle, puhtaalle puulle.

Hangon väri Oy:n ohje:
10 litraan kuumaa vettä sekoitetaan 2 kg rautasulfaattia. Käsittely tehdään ruunsaalla liuoksella niin että puu kastuu ja aine imeytyy puuhun. Kestää muutaman tunnin ennen kuin pinta tummenee, ja lopullinen sävy saavutetaan vasta kahden-kolmen kuukauden päästä. Auringon valo edesauttaa tummenemista.

On syytä tehdä koekäsittely hyvissä ajoin (muutama kuukausi ennen), sillä lopputulos vaihtelee mm. puun laadusta sekä varastointiajasta. Parhaan tuloksen saa uudesta raa’asta puutavarasta. Jos käsittelyn jälkeen pinnoilla ilmenee nk. suolapäästöjä, voi ne poistaa kevyellä vesihuuhtelulla.

Riittoisuus: Sahapinta 4-5 m2/l. Höyläpinta 8-10 m2/l